Seuraamalla somea sekä kotisivuja pysyt ajantasalla uusista kursseista ja tunneista.
(Uusia kursseja ja tunteja on suunnitteilla tulevalle syksylle)
Opetan naruhyppelyä myös vuollella ja tulevat kurssit löydät täältä. (nämä kurssit ovat suunnattu lapsille/nuorille)
Mikäli mielessäsi on toive tietynlaisesta kurssista tai haluaisit esimerkiksi tilaustunnin,
ota yhteyttä, info@hyppynarumuija.fi
Teen myös kouluvierailuja ja pidän hyppynaruvälitunteja!
Miksi hyppynarutunneille kannattaa tulla?
Olen käynyt läpi sen, mitä sinun ei enää tarvitse:
loputtoman tiedon etsimisen netistä,
englanninkieliset videot ja epäselvät ohjeet.
Tunneilla saat kaiken valmiiksi:
selkeät vinkit ja ohjeet, toimivat tekniikat ja ohjaajan tuen!
sinun ei tarvitse tietää mitään etukäteen.
Tunneille voi tulla omasta lähtötilanteesta riippumatta, avoimin mielin!
Aikuisten tunneilla käydään läpi hyppimisen tekniikkaa,
harjoitellaan erilaisia askelsarjoja ja keskitytään hyppynarun hallintaan.
Monesti mukaan otetaan myös helppoja alkeistemppuja.
Lasten kursseilla leikimme ja loruttelemme sekä vanhojen että uusien hyppynaruleikkien parissa.
Opetellaan erilaisia askeleita ja temppuja joita hyppynarun kanssa voi tehdä.
Pidämme yhdessä hauskaa vahvistamme jo opittuja taitoja sekä opitaan myös paljon uutta!
Naruhyppely on monipuolista liikuntaa matalalla kynnyksellä.
Jos olet etsinyt liikunnan iloa elämääsi, kannattaa kokeilla voisiko naruhyppely olla juuri se oikea juttu!"

Kuva naruhyppelyn alkeiden-tiiviskurssilta 10/2024